Kamalan nopeasti taas aika mennyt. Jäi tämä aktiivisempi blogin päivittäminen heti alkuunsa.

9.2 Oltiin kisoissa Riihimäellä Attiksen sekä Jossun ja Safiiran kanssa. J&S suoriutuivat ensimmäisistä virallisista starteistaan ihan kunnialla, vaikka Safiira jäikin kontakteille vähän ihmettelemään.
Attiksen eka rata oli oikein hieno suoritus melkein loppuun saakka. Attis eteni varmasti ja suht vauhdikkaasti, mutta jätinpä sitten koiran 3 (kolme!) kertaa selkäni taakse ja se oli siinä sitten.
Tuloksissa lukee kyllä että olisimme saaneet "vain" 15 virhepistettä hyllyn sijaan, mutta en kyllä käsitä mitä sitten saimme jos emme kieltoja.
Toka rata hajosi heti alkuunsa, kun Attis törkeästi varasti lähdössä ja tuli tokan aidan ohi kun se oli 90 asteen kulmassa ekaan hyppyyn nähden.

10.2 Grecon kanssa Purinalla jälleen. Agilityrata ei ollut meiltä mikään erikoinen suoritus, hyllytettiin sitten kun olin myöhässä keppien jälkeen ja koira meni putken sijasta hypyn. Puomi oli kuitenkin ihan ok, ei niin hidas kun olisi voinut olla, ja sinne Greco suoristi linjansa erinomaisesti!
Hyppäri oli hyvä.
Harmillisesti työnsin Geen putkeen kun olisi pitänyt mennä hypylle, mutta muuten olin erittäin tyytyväinen tähän rataan. Yksi hyppy-rengas-hyppy kohta mentiin eri tavalla kuin kukaan muu, mutta ainakin Grecolla toimi hienosti ja kyllä se irtoaa kun vaan uskoo!
Onnea vaan Tiltulle ja Jonnalle hienoista radoista, Sakulle ja Kirsille ekasta SM-nollasta ja Merille ja Piipalle sijoituksista :)

Viime viikollakin riitti puuhaa jos jonkinlaista.
Maanantaina vein Grecon taas hierottavaksi, nyt pidetään vähän pidempi tauko ennen seuraavaa kertaa, mutta Safille varaan ajan seuraavaksi.

Tiistaina oltiin Grecon ja Safin kanssa ekaa kertaa Lahden belgialajaoston uusissa tottistreeneissä, Safin piti välillä tutkailla mitä muut tekevät, mutta liikkeeisiin se kyllä keskittyi ja emme suurempia moitteita saaneet :-) Greco oli tosi intona, joka kyllä aiheutti sen että seuraaminen oli aika huolimatonta, ja liikkeestä istumisessa aina mun palatessa takaisin se kävi maahan?!

Keskiviikkona oli VAU:n ohjaajien kokous, joten Safin tokotreenit jäivät välistä.
Torstaina oli sitten Attiksen, ja pitkästä aikaa Sigenkin agilitytreenit. Sigge oli hurjan innokkaana, mutta pysyi varmaan ekaa kertaa ikinä hallissa välillä hiljaakin odotusajat, kiitos häkin ja peiton. Ihanaa!
Keinu sujui paljon odotettua paremmin näin tauon jälkeen. Vein varmuuden vuoksi hihnassa, mutta ensi kerralla voisi ottaa ilmankin. A:n kontaktit tehtiin alustalla, puomia ei tällä kertaa ollutkaan.
Nyt täytyy keppeihin paneutua todella, jotta ne saataisiin "valmiiksi". Kujaa saatiin loppupäästä taas vähän kavennettua.
Onneksi sain Meriltä keppiapua niin tietää mitä seuraavaksi teen.
Itse piti vähän muistella miten sitä Sirkkaa ohjattiinkaan, mutta tosi hyvät treenit oli :-)